maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maukkaat sieniriisikakkuset ja lohimedaljongit


Sieniriisikakkuset ja lohimedaljongit
3 annosta


Sieniriisikakkuset

  • - 3 dl tummaa riisiä
  • - 6 dl vettä
  • - puolikas kasvisliemikuutio
  • - 2 dl kuivattuja (mustatorvi)sieniä.
  • - 1 kevätsipulin varsi

  1. Keitä riisi keskilämmöllä kannen alla välillä sekoittaen. 
  2. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon 2 teelusikallista öljyä ja paista riisiä kattilassa. 
  3. Lisää joukkoon 1 pilkottu kevätsipulin varsi sekä murskatut, kuivatut mustatorvisienet.
  4. Siirrä kattila liedeltä ja kauho riisi desimittaan. Aseta lautanen desimitan päälle ja pyöräytä ympäri niin että saat lautaselle riisikakkusen.

Lohimedaljongit
  • Tuoretta lohifilettä
  • Mustapippuria
  • Sitruunaa
  • Merisuolaa
  1. Leikkaa lohi noin 6 sentin pituisiksi paloiksi. Viillä nahkaan asti syvä viilto ja käännä medaljongiksi. 
  2. Mausta mustapippurilla, merisuolalla ja pirskauta päälle sitruunaa
  3. Paista pari minuuttia molemmilta puolilta.

Tarjoa lisäksi keitettyjä porkkanoita & vihreää salaattia. 


Samettinen bataatti-kookoskeitto


Samettinen bataatti-kookoskeitto
4 annosta:

200g bataattia
2 pienehköä perunaa

2 isoa porkkanaa
½ sipuli
1 kasvisliemikuutio
2 dl kookosmaitoa


Noin 225kcal/annos

  1. Paloittele porkkanat, perunat, sipuli ja bataatti. Laita kattilaan ja täytä vedellä niin että kasvikset jäävät vedenpinnan alapuolelle. Laita joukkoon kasvisliemikuutio.
  2. Keitä kunnes kasvikset ovat hajoavan pehmeitä 
  3. Lisää kookosmaito. Tiputa lämpöä ja anna kasviksien muhia vielä hetken verran kannen alla.
  4. Siirrä kattila liedeltä, jäähdytä hetkinen ja kaada seos tehosekoittimeen tai survo sauvasekoittimella. 

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Raikas vegaaninen vadelmasmoothie



Maitotuotteet eivät aina ole oleellisia ruoanlaitossa. Joskus on hyvä poiketa normeistaan ja napata kaupan hyllyltä kreikkalaisen jogurtin sijaan Alpro Soyan Maustamatonta jogurttia. Hinta on lähes sama.

Tämä smoothie on kirkas, raikas ja 100% vegaaninen. Lisää vain alla olevat ainekset tehosekoittimeen ja nauti!


2 jääpalaa
1 dl vaniljanmakuista soijamaitoa
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 dl pakastevadelmia
1 rkl karpaloita/puolukoita
1 kiivi
1 tl hunajaa

Lämmittävä ja kevyt parsakaalikeitto



Tämä kermainen parsakaalikeitto on sekä herkullinen, että kevyt. Yksi annos sisältää suunnilleen reilut 200 kaloria, riippuen toki valitsemastasi ruokakermasta. Terästä terveellistä ja herkullista kasvissosekeittoa teelusikallisella cayannepippuria ja ripauksella chiliä, niin saat potkivan lämpimän lounaan, joka täyttää ja antaa aineenvaihdunnallesi potkua. Cayennepippuria on käytetty jopa kiinalaisessa terveydenhoidossa, sillä sen sanotaan nostavan kehon lämpötilaa. Myös kurkumalla on tieteellisesti perusteltua hyötyä laihduttajan ruokavaliossa: kurkuman sisältämän kurkumiinin on tutkittu vähentävän painonnousua ja hillitsevän rasvakudoksen kasvua.

2 annosta:

2 keskikokoista porkkanaa
200g parsakaalia
3 dl vettä
½ sipuli
1 dl ruokakermaa (kevyt&paksu 4%)
1 tl cayannepippuria 
1 tl paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta
3 rkl Creme Bonjour Cuisine Chiliä
Ripaus chilipippuria
½ kasvisliemikuutio


  1. Kaada vesi kattilaan ja odota kunnes se kiehuu. Lisää puolikas kasvisliemikuutio sekä paloitellut porkkanat ja parsakaalit. 
  2. Keitä kasviksia noin 10 minuuttia. Lisää mausteet ja lopulta ruokakerma sekä Creme Bonjour Cuisine.
  3. Kaada seos tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. 
  4. Lisää halutessasi päälle krutonkeja ja nauti.

torstai 20. helmikuuta 2014

Banaani-uuniomenapirtelö


Kuva se ei taaskaan suostu kääntymään, lol!


Banaani-uuniomenasmoothie

  1. 1 dl uuniomenajogurttia
  2. 0,5 dl maitoa 
  3. 0,5 dl mustikoita
  4. teelusikallinen hunajaa 
  5. banaani
  6. 2 jääpalaa

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kuivatut hedelmät

Mitä tehdä silloin kun tekisi mielesi napostella jotain kevyttä, mutta makeaa?
Tee kuivattuja hedelmiä itse! Tähän tarkoitukseen toimivat luonnollisesti kaikki luontoäidin hedelmät.

Kuivatus kestää uunista riippuen useita tunteja. Muistaakseni kuivattelin kiivejä pienellä lämmöllä sähköuunissa noin 4 tuntia. Omenoiden annoin olla yön yli kiviuunissa.




Ideana on siis viipaloida hedelmät ohuiksi siivuiksi toisitaan erilleen.
Omenoista tulee hieman nahkeita, joten niiden pinnalle kannattaa maun vuoksi ripotella sokeria. Kahta omenaa varten sokeri-kaneliseos: 1tl sokeria, 1tl vaniljasokeria ja 1tl kanelia. 

Sitten vain hedelmät uuniin kuivumaan!
Tuunaa myös itsellesi kaunis lasipurkki, laita hedelmät sinne ja anna vaikka lahjaksi!





keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tomaattinen kasviskeitto



Huippuhyvä ja sopivasti tulinen tomaattipohjainen keitto talvipäivien lämmikkeeksi.
Pohjana toimii Joanna Sohin resepti "Chunky vegetable soup". Nam!

Ei mikään kaloripommi, mutta takuuvarma mahantäyttäjä!


Ainekset (2 annosta): 

  • 5 dl vettä
  • 2/3 kasvisliemikuutiosta
  • n. 120g bataattia
  • 1 suuri/keskikokoinen porkkana
  • 0,5 dl katkarapuja
  • 3 parsakaalin nuppua
  • 200g tomaattimurskaa
  • 1/3 tuoretta chiliä ja teelusikallinen paprikamaustetta
  • 1/2 sipuli
  • 0,5-1 dl bulguria*
* Bulgur imee itseensä vettä samalla tavalla kuin kuskus. Jos siis haluat hieman "keittomaisemman" keiton, laita bulguria noin 0,5dl. Tällöin keiton koostumus on hieman vetisempi. Jos taas mielesi halajaa jotain ruokaisempaa, laita bulguria reilummalla kädellä. 

Valmistus
  1. Kaada kattilaan 2tl ruokaöljyä ja kuullota chili sekä pilkottu puolikas sipuli. 
  2. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja paloiteltu porkkana sekä bataatti. 
  3. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia. 
  4. Tarkistettuasi, että juurekset ovat jo pehmeitä, lisää paloitellut parsakaalin nuput, katkaravut ja bulgur.
  5. Lisää joukkoon 200g tomaattimurskaa, paprikamauste ja makusi mukaan lisää suolaa sekä hieman pippuria.